TVT on elefantti

Havahduinpa miettimään, mitä tieto- ja viestintätekniikan tulo opetukseen oikeastaan tarjoaa. Välinepuolella  mahdollisuudet kasvavat suorastaan geometrisessa sarjassa. Käydäänpä läpi muutamia vaihtoehtoja.

Tabletti on läppäriäkin kevyempi ja aivan kirjaimellisesti mobiili väline, joka toimii luokassa ja luokan ulkopuolella. Tablettien ohjelmia, appeja, on tarjolla paljon ja niiden soveltuvuus opetuskäyttöön on kiinni vain mielikuvituksen riittävyydestä. Appien avulla voi rakentaa ihan oman työnkulun ja tämän rakentamisen rajoituksena on vain appien keskinäinen yhteensopivuus. Joskus appit tukevat suoraan työn jatkamista seuraavassa ohjelmassa ”Avaa toisessa ohjelmassa” -toiminnolla, toisinaan tuotos siirretään seuraavaan appiin ”Kameran rullan” kautta. Kolmas vaihtoehto on kierrättää tuotos pilven kautta ja muitakin löytyy. Keskeinen idea on rakentaa oppilaille työnkulku apeista, jotka ketjutetaan peräkkäin ja viimeisen appin jälkeen tuotos on valmis jaettavaksi joko opettajalle, ryhmälle tai joskus koko maailmalle. Appeja on tarjolla todella hyvin paljon ja monet niistä mahdollistavat yhteistoiminnan muiden appien kanssa. Erilaisia mahdollisia työnkulkuja on näin käytännössä rajattomasti. Siis vain mielikuvitus on rajana.

Läppäri on hyvää vauhtia syrjäyttämässä pöytäkoneen  opetuskäytössä. Läppäri ei ole yhtä mobiili kuin tabletti, mutta paljon mobiilimpi kuin pöytäkone. Lisäksi pöytäkone vie turhaan aina niin arvokasta tilaa koululla. Siksi koulujen oppilastyöt, jotka ennen tehtiin pöytäkoneilla, tehdään nykyään läppäreillä. Niiden tehot ja ominaisuudet vastaavat hyvin pöytäkoneita. Läppäreillä on luontevaa opettaa esim. kuvankäsittelyä ja videoeditointia, jotka kummatkin vaativat enemmän laskentatehoa, kuin tabletista löytyy.  Läppäreille ei ole olemassa sellaista appi-universumia, kuin tableteille, mutta esiin voisi nostaa open source -ohjelmat, jotka toisinaan tarjoavat arvokkaita työkaluja opetuskäyttöön ja koulun budjettiin sopivalla hinnalla, ilmaiseksi. Tosin ylläpito on työläämpää kuin kaupallisilla ohjelmilla.

Gadgeteiksi voi kutsua pieniä laitteita, jotka ovat tablettimaisia, mutta pienempiä. Hyvä esimerkki tästä on Apple iPod. Tämä laite tarjoaa samoja ominaisuuksia ja appeja, kuin iPad-tablettikin, mutta pienempänä ja kevyempänä; mobiilimpana. Loistava laite vaikkapa opintoretkikäytössä. Myös useimmat älypuhelimet tarjoavat nämä mahdollisuudet.

Laitteissa ja ohjelmissa siis löytyy valinnanvaraa. Kaikia näitä mahdollisuuksia yhdistää käyttötarkoitus opetuksessa. Se on mahdollistaa oppilaalle henkilökohtainen oppimiskokemus, joka tukee oppilaan omien edellytyksien mukaista oppimista. Tämä henkilökohtaisuus pätee niin drillaukseen kuin omien ainutkertaisien tuotoksien luomiseen.

TVT on siis todella suuri kokonaisuus opetuksessa, suorastaan elefantin kokoinen. Koko elefantin syöminen kerralla on turhan iso homma. Mutta vanhan sanonnan mukaan elefantti syödään pieninä paloina. Näin TVT:n kanssa kannattaa menetellä: Ottaa käyttöön TVT:n mahdollisuuksia vähän kerrallaan itselle sopivalla tavalla. Jos esimerkiksi tabletti kiinnostaa, niin voi aloittaa yhden appin ohjaamisesta oppilaille ja kokemuksen kartuessa ketjuttaa appeja ja tehdä vaikka mitä. Toivotan kaikille kollegoille antoisaa seikkailua tulevaisuuden maailmassa.

”dif tor heh smusma”

Kieltenope musatunnilla – Incredibox

Sain hiljattain pyynnön tulla tuomaan tietoteknisiä sovelluksia musiikin tunnille. Hmm… hetken löi päässä tyhjää, kieltenope kun olen. Tiedän toki, että iPadeille olisi tarjolla kaikkea kivaa musiikinkin saralla, mutta koulussa, johon olin menossa, ei ole iPadejä. – No, ei hätää! Laitoin Facebookissa kyselyn pariin tvt opetuksessa -ryhmään: Sainkin ideoita, ja lähdin kokeilemaan useampia juttuja. Jouduin kuitenkin toteamaan, että vaikka kuinka haluaisinkin tutustua esimerkiksi Audiosaunan toimintaan, niin ei minusta musiikin opettajaa parissa tunnissa tule. Kollegakouluttajan työnkuvaan nyt vaan ei voi kuulua, että kouluttaudun joka oppiaineen asiantuntijaksi – mutta toki voin vinkata erilaisista sovelluksista.

Lopulta päädyin viemään kahdelle viidesluokkalaisten ryhmälle oman, tokaluokkalaisen lapseni vinkkaaman Incrediboxin. Ei-musiikinopettajana en pysty arvioimaan, minkä verran Incrediboxilla on loppujen lopuksi varsinaisesti tekemistä musiikin kanssa, mutta tällä vähäisellä musiikin teorian tuntemuksella väittäisin, että ainakin yhden oppitunnin verran on varsin mielenkiintoista kokeilla, miten erilaiset elementit lisättyinä biisiin vaikuttavat kokonaistulokseen. Oppilaat olivat äärimmäisen innostuneita, ja he mielellään myös jakoivat aikaansaamiaan biisejä sosiaalisessa mediassa.

Incrediboxissa on tähän mennessä neljä erilaista versiota. Biiseihin lisätään elementtejä alareunan symboleista raahaamalla. Kuvaan ilmestyy silloin uusi laulaja, tai siis äänen/efektin/melodian/rytmin tekijä, beatboxaaja. Hahmoja voi johtaa kapellimestarin tapaan vaientamalla osan tyypeistä ajoittain. Onhan se kivaa – ainakin siitä riittää riemua vähintään yhdelle oppitunnille. Monilla oppilailla tuntui riittävän intoa jatkaa incrediboxailua kotonakin.