iPad-maailman pyörteissä

Kuluvan lukuvuoden aikana olen vihdoinkin päässyt laajentamaan osaamistani myös iPadien puolelle. Aiemmin olen käyttänyt android-tablettia ja windows-puoli taas on tullut tutuksi tietokoneiden ja puhelimen kautta (nyt toki myös tablettinakin). iPadia olen opetellut käyttämään muutamien koulutusten avulla, mutta kuten niin moneen muuhunkin asiaan pätee se, että parhaiten oppii itse kokeilemalla ja tekemällä.

Luokkani on mukana Digikirja-hankkeessa, eli meillä on iPadit käytössä päivittäin. Laitteet ovat tuoneet mukavan lisän tavalliseen opiskeluun. Tableteilla olemme tutustuneet myös ohjelmointiin, esim. Scratch Jr:n ja Koodaustunnin merkeissä. Ohjelmointia olen käynyt iPadien avulla opettamassa myös koulumme eka-, toka- ja nelosluokkalaisille. On ollut kiva seurata, kuinka innostuneita oppilaat ja myös ko. luokkien opettajat ovat ohjelmointiin olleet – ei se välttämättä niin vaikeaa ja pelottavaa olekaan! 2015-01-25 19.06.222015-01-15 11.49.16

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *