Koodaustunti

Sopivasti juuri kansainvälisen The Hour of Code -tapahtumaviikon 8.-14.12. aikana pääsin tekemään Koodaustunnin kahden eri viidesluokan kanssa Harjun koulussa. Luottavaisin mielin lähdin sitä tekemään, koska tuntia suositellaan 4-104-vuotiaille, ja koska olin sen testannut myös omalla 7-vuotiaallani. Itsekin olin Koodaustunnin suorittanut kieltenopettajan aivoillani, ja ihan hyvin pärjännyt (on siinä haastettakin).

Harjun koulun viidesluokkalaisten kanssa koodaus sujui niin hyvin, että omalla koulullani Tesomajärvelläkin halusin teettää Koodaustunnin edes yhdellä luokalla saman tien. Minulla oli kuudesluokkalaisia tulossa toiseksiviimeiselle englannin tunnille ennen joululomaa, ja niinpä ajattelin, että Koodaustunti – englanniksi suoritettuna – sopii tilanteeseen vallan loistavasti. Niinpä tein 6B-luokan kanssa Koodaustunnin siten, että oppilaat vaihtoivat sivun alalaidasta kieleksi englannin. Siinä tuli kerrattua ja opittua hyödyllistä sanastoa : ”Move forward”, ”Turn right”, jne. Hyvinhän se sujui! Ei se muuten ollut aina se luokan priimus, joka hoksasi nokkelimmin koodauksen periaatteet. Tunnollinen oppilas saattoi kasata peruspalkkeja peräjälkeen, kun koulutyössään suurpiirteisempi vikkelämmin tarttui tarkoituksenmukaisesti koodauksen helpottajiin, ”Toista”-blokkeihin. Mielestäni tämä oli varsin mielenkiintoinen havainto, jolla ei tietty ole tässä kovin suurta tilastollista merkittävyyttä, mutta silti.

Koodaustuntia voinee tosiaan lämpimästi suositella 4-104-vuotiaille. Koululuokan kanssa Koodaustunnin tekemiseen on hyvä varata aikaa n. tunti, mutta kun sen tekee ilman välivideoita, siitä voi nopea oppilas suoriutua kolmessakin vartissa.

Koodaustunnin kuva3

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *